Viisas taloyhtiö varautuu korjauksiin jo ennalta eikä ummista silmiä – rahoitus pankista ei ole enää itsestäänselvyys!

21.10.2021

Alhainen yhtiövastike ei ole tae hyvästä taloyhtiön hoidosta. Yhtiön tulee pysyä kunnossa myös tulevaisuudessa. Taloyhtiöissä tarvitaan suunnitelmallisesti ajoitettuja korjaushankkeita sekä jatkuvaa kunnossapitoa. Viisas taloyhtiö varautuu taloudellisesti korjauksiin ennalta ja kerää esimerkiksi rahaa säästöön. Osakkaiden näkemykset ennakkosäästämisestä voivat toki vaihdella erilaisista intresseistä johtuen. Suunnitelmallisesti toimimalla taloyhtiö voi toteuttaa korjaukset hallitusti niin, että korjaustarpeet eivät vyöry päälle kaikki yhtä aikaa ja kiireellisinä ja myös rahoitus onnistuu pankkilainalla.

Suomalaisilla kiinteistönomistajilla on perustavanlaatuinen maantieteellinen pulma: kiinteistön arvo määräytyy pitkälti sijainnin perusteella, mutta rakennuksen käyttöikä, kunnossapitotarve ja korjaamisen kustannukset ovat lähes samat kaikkialla maassa. Enenevässä määrin törmäämme tapauksiin, joissa taloyhtiön korjaustarpeet ylittävät jo kiinteistön markkina-arvon.

Asianmukaisen käytön ja huoltamisen lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että vääjäämättä eteen tulevat korjaukset tehdään oikeaan aikaan. Korjausten ajoittamisessa on apua esimerkiksi korjaustarveselvityksestä, pitkän tähtäimen suunnitelmasta ja kuntoarviosta sekä erilaisista kuntotutkimuksista ja -kartoituksista.

Huollon ja ylläpidon laiminlyönnit lisäävät korjaustarvetta ja pahimmassa tapauksessa sulkevat pois kevyemmät korjausmenetelmät eli kasvattavat korjauskustannuksia. Esimerkiksi rakennuksen säälle alttiiden osien, kuten vesikaton, julkisivujen, parvekkeiden ja ikkunoiden käyttöikää voi pidentää verrattain edullisillakin huoltotoimilla. Paraskaan huolto ja ylläpito eivät kuitenkaan siirrä korjaustarvetta loputtomiin, eikä silmien ummistaminen korjaustarpeilta johda koskaan hyvään lopputulokseen. Sen vuoksi korjauksia on tärkeää suunnitella pitkällä tähtäimellä etukäteen, mieluummin kymmenen kuin viiden vuoden päähän. Näin toimimalla korjauksiin on mahdollista varautua myös taloudellisesti etukäteen, eivätkä korjaustarpeet vyöry päälle hallitsemattomasti kaikki kerralla.

Taloyhtiön korjausrahoituksen saaminen pankista ei ole enää itsestäänselvyys. Kun korjaukset tehdään suunnitelmallisesti ja ajallaan, paranee taloyhtiön asema tuntuvasti myös pankin kanssa käytävissä lainaneuvotteluissa.

Hoidetaanhan fiksusti taloyhtiöiden asioita!

 Mari Häyhtiö

Mari Häyhtiö

toiminnanjohtaja, Kiinteistöliitto Satakunta ry

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.