Näin joulu sujuu sopuisasti taloyhtiöissä

Näin joulu sujuu sopuisasti taloyhtiöissä

Julkaistu: 13.12.2018

Joulumieli alkaa kohota taloyhtiöissäkin. Monen taloyhtiön pihassa kuusi tai piharakennus on koristeltu valonauhoin, ja asuntojen ikkunoista loistavat jouluiset valot. Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto kokosivat ohjeet, joiden avulla joulunvietto sujuu sopuisasti.

Kaikilla joulunvietto ei kuulu perinteisiin, ja on myös niitä, joille joulunpyhät ovat päiviä muiden joukossa. Monelle joulu on kuitenkin tärkeä juhlapyhä, joten osakkaiden ja asukkaiden pitäisi jättää remonttihommat ja mattojen tamppaus toiseen ajankohtaan.

Jouluaattoon kuuluvat perinteisesti ainakin kinkku, lahjat, kynttilät ja sauna. Taloyhtiön viemärit eivät tukkiudu, roskikset pursuile eikä vaaratilanteita synny, kun noudattaa seuraavia ohjeita:

  1. Palovaroittimen patterit kannattaa tarkistaa viimeistään nyt. Kynttilöitä poltetaan vain aikuisen läsnä ollessa ja ulkotulia tarpeeksi kaukana palavista rakenteista.
  2. Kinkkurasva laitetaan jähmettyneenä biojätepussissa ja sanomalehden sisässä biojäteastiaan. Viemärissä se voi aiheuttaa pahan tukoksen.
  3. Saunomisen jälkeen taloyhtiön saunatiloista siivotaan omat jäljet. Vihtojen koivunlehdet voivat aiheuttaa joillekin allergisia reaktioita. Parasta olisi, jos taloyhtiön saunaan laadittaisiin yhdessä ohjeet, jotka olisivat näkyvissä esimerkiksi ilmoitustaululla.
  4. Lahjapaperit laitetaan sekajäteastiaan, pahviset lahjapakkaukset kartonkikeräykseen ja muoviset pakkaukset muovinkeräysastiaan. Lajittelemalla säästää luontoa ja rahaa.

Huoltopäivystykseen kuuluu soittaa, jos havaitsee taloyhtiön piha-alueilla esimerkiksi lumen tai jään aiheuttamia vaarapaikkoja tai jos tukkeutunut viemäri ei avaudu kotikonstein. Hätätilanteissa soitetaan hätänumeroon 112. Isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus viettävät joulunpyhiä.

Lisätiedot medialle:

Apulaispäälakimies Kristel Pynnönen, Kiinteistöliitto

Puh: 09 1667 6361

Asukasviestinnän asiantuntija Maria Mäkinen, Isännöintiliitto

Puh: 044 974 3578

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.