Sopuisaa joulunaikaa taloyhtiöihin
22.12.2022
Joulumieli alkaa kohota taloyhtiöissäkin. Sopuisa joulu kuuluu myös taloyhtiössä asuville. Joulu lähenee ja joulumieli saa aikaan monen moista kuhinaa ihmisten mielessä ja tekemisessä. Monen taloyhtiön pihassa kuusi tai piharakennus on koristeltu valonauhoin, ja asuntojen ikkunoista loistavat jouluiset valot.
Kaikilla joulunvietto ei kuulu perinteisiin, ja on myös niitä, joille joulunpyhät ovat päiviä muiden joukossa. Monelle joulu on kuitenkin tärkeä juhlapyhä, joten osakkaiden ja asukkaiden pitäisi jättää remonttihommat ja mattojen tamppaus toiseen ajankohtaan taloyhtiössä.
Jouluaattoon kuuluvat perinteisesti ainakin kinkku, lahjat, kynttilät ja sauna. Taloyhtiön joulu sujuu mukavasti ja viemäritkään eivät tukkiudu, kun noudatetaan ohjeita ja käyttäydytään toiset huomioonottavasti. Myöskään roskikset ei pursuile eikä vaaratilanteita synny, kun noudatetaan seuraavia ohjeita:
- Palovaroittimen patterit kannattaa tarkistaa viimeistään nyt. Kynttilöitä poltetaan vain aikuisen läsnä ollessa ja ulkotulia tarpeeksi kaukana palavista rakenteista.
- Kinkkurasva laitetaan jähmettyneenä biojätepussissa ja sanomalehden sisässä biojäteastiaan. Viemärissä se voi aiheuttaa pahan tukoksen.
- Saunomisen jälkeen taloyhtiön saunatiloista siivotaan omat jäljet. Vihtojen koivunlehdet voivat aiheuttaa joillekin allergisia reaktioita. Parasta olisi, jos taloyhtiön saunaan laadittaisiin yhdessä ohjeet, jotka olisivat näkyvissä esimerkiksi ilmoitustaululla.
- Lahjapaperit laitetaan sekajäteastiaan, pahviset lahjapakkaukset kartonkikeräykseen ja muoviset pakkaukset muovinkeräysastiaan. Lajittelemalla säästää luontoa ja rahaa.
Kiinteistöhuollon päivystykseen kuuluu soittaa, jos havaitsee taloyhtiön piha-alueilla esimerkiksi lumen tai jään aiheuttamia vaarapaikkoja tai jos tukkeutunut viemäri ei avaudu kotikonstein. Hätätilanteissa soitetaan hätänumeroon 112.
Isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus viettävät joulunpyhiä.
Oikein rauhaisaa joulun aikaa kaikille ja turvallista uutta vuotta 2023!