Kiitos kuluneista vuosista - Kiitollisin mielin lähden kohti uutta

20.6.2023

On ollut hienoa päästä näkemään Kiinteistöliiton toimintaa ja kiinteistöalaa tältäkin suunnalta. Olen saanut nähdä, miten vahvaa osaamista on Kiinteistöliiton sisällä ja miten paljon työtä tehdään monilla eri tavoilla, jotta kiinteistönomistajilla olisi asiat paremmin ja taloyhtiöiden arki olisi mutkattomampaa.

Alueellisesti uskon, että näiden neljän vuoden aikana olen itsekin saanut tehtyä paljon hyvää kahdessa Satakunnan alueen kiinteistöyhdistyksessä. Työtehtävä oli uusi aloittaessani ja näin ollen siinä olikin hiomista ja kehittämistä. Nyt työnkuva on selkeämpi. Motivoituneen henkilön on mukava jatkaa tästä toiminnan ja jäsenpalveluiden tuottamista ja kehittämistä. 

Arvostan isosti taloyhtiöiden hallitustyöskentelyssä mukana olevia ihmisiä ja heidän panostaan taloyhtiön asioiden hoidossa. Myös isännöitsijän työ on arvokasta ja ala kaipaa osaavia henkilöitä jatkossakin. Me Kiinteistöliitossa olemme pyrkineet omalta osaltamme monin eri tavoin helpottamaan taloyhtiöiden hallinnon työtä. On ollut ilo olla mukana auttamassa alueen kiinteistöalan tekijöitä heidän toimiessaan välillä hyvinkin vaativassa tehtävässä.

Kiitollisin mielin siirryn uusiin haasteisiin. Ikävä tulee niin jäsentaloyhtiöiden hallinnon ihmisiä kuin Kiinteistöliiton työkavereita ympäri Suomea. Nyt ainakin hetkeksi siirryn pois kiinteistöalalta. Moikataan kun tavataan! Viimeinen työpäiväni Kiinteistöliiton alueyhdistyksien toiminnanjohtajana on 4.8.2023.

 Mari Häyhtiö

Mari Häyhtiö

Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Satakunta ja Rauman Kiinteistöyhdistys ry 4.8.2023 saakka

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.