Valtion avustusrahaa tarjolla taloyhtiöille historiallisen paljon

Valtion avustusrahaa tarjolla taloyhtiöille historiallisen paljon

Julkaistu: 03.11.2022

Energiakriisin keskellä on hyvä hetki miettiä myös pidemmän aikavälin energiaremontti- ja muita korjaustarpeita taloyhtiöissä. Valtion avustusrahaa korjausten tekoon on ollut tänä vuonna tarjolla historiallisen paljon, ja myös ensi vuonna korjausavustuksiin käytettävissä on tämän hetken tietojen mukaan lähes 27 miljoonaa sekä energia-avustuksiin 69 ja latausinfra-avustuksiin 10 miljoonaa euroa. ARA, Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto kannustavat taloyhtiöitä hyödyntämään tilaisuutta. Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto peräänkuuluttavat myös laajempaa yhteiskunnallista keskustelua taloyhtiöistä, jotka eivät kykene korjaustoimia toteuttamaan.

Energian ja sähkön hinnan voimakas nousu ovat nostaneet talousasiat voimakkaasti esille myös taloyhtiöissä. Talvesta selviytymisen lisäksi taloyhtiön kannattaa pohtia nyt myös pidempiaikaisia ratkaisuja tilanteeseen. Laajemmilla energiatehokkuustoimilla ja energiaremonteilla taloyhtiön lämmitys- ja sähkökuluihin voidaan saada helpotusta pitkällä aikavälillä.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää korjausavustuksia asuinrakennuksen omistaville yhteisöille. ARAn korjausavustusryhmän ryhmäpäällikkö Sami Turunen kertoo, että korjausavustuksissa on tänä vuonna tarjolla historiallisen suuri euromäärä taloyhtiöiden korjauksiin.

- Keväällä 2022 saadun lisäbudjetin myötä avustusrahoja on ollut jaettavana tänä vuonna reilut sata miljoonaa euroa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että korjaus- ja energia-avustuksiin olisi ensi vuonna käytettävissä rahaa ainakin saman verran, eli avustuksia on hyvin myönnettävissä. Valtion tavoitteena on avustusten myöntämisen kautta sekä ehkäistä ilmastonmuutosta että kehittää ikääntyvän Suomen asumisoloja. Tukea myönnetään erityisesti rakennusten energiatehokkuutta ja esteettömyyttä edistäviin hankkeisiin, mutta myös esimerkiksi sisäilmaa parantaviin suunnittelu- ja korjaustoimiin.

Uusimpana avustuksena on lokakuussa haettavaksi tullut avustus taloyhtiön siirtymiselle matalalämpöisen kaukolämmön piiriin.

Avustusrahat menevät käyttöön – alan liitot pelkäävät, että osa taloyhtiöistä putoaa kyydistä

Avustusrahat ovat kelvanneet taloyhtiöille hyvin käyttöön. Avustus voikin tuoda merkittävää rahallista helpotusta korjaamiseen – esimerkiksi hissien jälkiasennuksiin on saatavissa avustusta jopa 45 prosenttia hankkeen kustannuksista.

Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto kantavat huolta siitä, että osa taloyhtiöistä putoaa kyydistä.

- Hyvin hoidetut taloyhtiöt, jotka myös tekevät ilmastonmuutoksen vuoksi välttämättömiä energiatehokkuus- tai energiaremonttitoimia, säilyttävät arvonsa pitkälle tulevaisuuteen. Kannamme kuitenkin huolta erityisesti syrjäisempien seutujen taloyhtiöistä, joissa ongelmia kasaantuu: pankkien rahoitushanat ovat tiukassa, korjaustoimenpiteiden toteuttaminen takkuaa ja asunnoille ei meinaa löytyä ostajia. Nämä taloyhtiöt eivät ole myöskään avustusrahojen hyödyntäjien kärjessä, sanoo Kiinteistöliiton johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat ehdottaneet muun muassa valtion takauslainajärjestelmän uusimista niin, että se takaisi mahdollisuuden korjauksiin ainakin sellaisilla alueilla, joissa tullaan asumaan vielä 10–20 vuoden kuluttua.

- Vaikeuksissa olevien taloyhtiöiden tilanteeseen tarvitaan yhteiskunnallisia ratkaisuja. Samalla on tunnustettava, että kaikkea ei kannata korjata, vaan ratkaisuja pitää olla myös taloyhtiön saattohoitoon, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Sami Turunen, ARA, sami.turunen@ara.fi, puh. 029 525 0803

Isännöintiliitto vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa, tuomas.viljamaa@isannointiliitto.fi, p. 040 723 5821

Kiinteistöliitto johtava asiantuntija (energia ja ilmastoasiat) Petri Pylsy, petri.pylsy@kiinteistoliitto.fi puh. 09 1667 6225

Lisätietoa kaikista ARAn avustuksia löytyy osoitteesta https://www.ara.fi/fi-FI/Lainat_ja_avustukset

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.